Permanent Residency

Tänään hain postista kirjeen jossa ilmoitettiin, että minulle on myönnetty permanent residency. Permanent residency, tai tuttavallisemmin PR, on viisumi jota suurin osa viisumiviidakossa seikkailevista ihmisistä havittelee. Sillä saa melkein samat oltavat kuin Australian kansalaisilla, paitsi ettei saa äänestää tai hakea joitain valtion töitä. Muuten työnhaku voi olla helpompaa ja koulutuksesta ei tarvitse maksaa huikeita kansainvälisiä maksuja. Minulle PR lähinnä tarkoittaa vapautta, että saa tulla ja mennä miten haluaa, eikä tarvitse ilmoitella Immille matkusteluistaan tai muutenkaan enää huolehtia viisumeista.

Permanent residency myönnetään niille, jotka ovat kaksi vuotta alkuperäisen partneriviisumihakemuksen jälkeen vielä yhdessä. Meille tulikin noin kolme kuukautta ennen tuon kahden vuoden umpeutumista pyyntö Immiltä lähettää lisätietoja suhteen jatkuvuudesta. Ensimmäiseen viisumihakemukseen verrattuna PR myönnettiin yllättävän sujuvasti.

Meiltä pyydettiin statutory declarations (molempien piti täyttää muutaman sivun pituinen kaavake jossa kyseltiin kaikenlaista meidän suhteesta), kopiot passeista ja minulta rikosrekisteriote.

Papereiden lähettämisen jälkeen emme sitten voineet muuta kuin odotella. Tiesin, että menee ainakin muutama kuukausi, sillä Immigration ei käsittele hakemusta ennen kuin tuo kahden vuoden raja täyttyy. Seitsemän viikkoa tuon kaksivuotispäivän jälkeen Immigrationilta tuli meili, jossa pyydettiin lisätodisteita, muun muassa vuokrasopimus ja valokuvia. Lähetin pyydetyt todisteet Immille ja viikkoa myöhemmin viisumi myönnettiin.

Australian asukas Ammi

Viime viikolla saapui vihdoin postitse se kauan odottamani viisumikirje! Viisumi myönnettiin siis melkein yhdeksän kuukautta hakemisen jälkeen. Nyt minä siis olen tilapäisesti Australian asukas. Viisumin virallinen nimi on Partner (Temporary) (Class UK) Partner (subclass 820) visa :D Eli näinkin helppo nimi viisumilla. No, periaatteessa tämä tarkoittaa sitä, että saan tehdä normaalisti töitä täällä ja matkustaa maasta pois ja takaisin niin usein kuin haluan. Voin myös liittyä Australian Medicare-syysteemiin, eli saada ilmaista tai halvempaa terveydenhuoltoa. Ensi vuonna Immigration tulee taas pyytämään lisätodisteita suhteen jatkuvuudesta, ja tällöin olen oikeutettu permanent residencyyn. Ihanaa saada nyt tuo viisumin kanssa säätäminen pois alta, oli aika hermoja raastavaa odottaa lupaa pysyä maassa. Jippii!

Australian tunnelmat

Nyt olen viettänyt lähes kaksi kuukautta Australiassa, ja aika on mennyt yllättävän nopeasti, vaikka viimeiset viikot ovat olleet melko pitkästyttäviä ja välillä jopa rankkoja. Kuten varmaan olette uutisista lukeneet, Queenslandissa oli pahat tulvat tammikuun puolessa välissä. Tulvat ulottuivat laajalle alueelle, myös Brisbaneen. Itse seurasin uutisia Suomesta käsin, ja oli aika kamalaa katsella kotikaupungin täyttyvän vedestä. Sherwoodin alue, jossa asuimme, oli yksi tulvista pahiten kärsineitä alueita. Christoph oli Brisbanessa tulvien aikaan ja hänestä minä tietenkin eniten huolestuin. Christoph pääsi onneksi pakenemaan tulvilta viime tingassa, ja lähti evakkoon Gold Coastille. Entinen kämppiksemme Jack asuu isossa talossa Gold Coastilla ja Christoph pystyi yöpymään hänen luonaan. Meillä kävi tuuri, sillä asuntomme sijaitsi kukkulan päällä ja vesi pysähtyi kirjaimellisesti asuntomme kynnykselle, joten omaisuutemme välttyi vahingoilta. Koko kellari oli täyttynyt vedestä, ja pari tavaraa oli siis sieltä ajelehtinut pois. Mutta mitään rahallisesti tai tunteellisesti arvokasta emme menettäneet. Satuin näkemään pari kuvaa eräällä uutissivustolla meidän talostamme, joista tuli tippa linssiin. 

Näkymä kotikadultamme, taustalla asuintalomme. Brisbanen tulvat olivat vasta alkamassa.

Asuintalomme tulvien aikaan. Etualalla grillausalue, josta näkyy vain päivänvarjojen huiput.

Vuokrasopimuksemme sattui juuri päättymään tulvien aikaan, eikä siinä tilanteessa oikein voinut muita asuntoja katsella. Vasta viikon päästä tulvahuipun jälkeen Christoph pääsi takaisin asuntoon hakemaan tavaramme pois. Christoph muutti takaisin Gold Coastille Jackin kämppikseksi ja tänne minäkin sitten tulin maaliskuun puolessa välissä. Talo, jonka Christophin ja Jackin yliopistoproffa omistaa, on valtava. Koska tunnemme omistajan, viiden makuuhuoneen talon vuokra on lähinnä nimellinen. Kaksikerroksinen talo sijaitsee Runaway Bay -nimisellä hienostoalueella. Vaikka palmujen ja veden äärellä asuminen varmasti kuulostaa hienolta, täällä asuminen on ollut todella epäkäytännöllistä. Vaikka asumme täällä, elämämme sijaitsee Brisbanessa. Christoph käyttää työ- ja kotimatkoihin vähintään kolme tuntia joka päivä, riippuen ruuhkasta. Minulle taas tuottaa ongelmia se, että täältä ei oikein ilman autoa pääse pitkälle. Täältä kulkee tasan yksi bussi tunnissa iltakuuteen asti (ja tyypillisesti sekään ei aina tule). Lähin kauppakin on yli kahden kilometrin päässä. Onneksi minulla on ollut käytössä pyörä, jolla olen pystynyt kulkemaan kauppaan Christophin ollessa töissä. Päivisin olen surfannut netissä etsien meille asuntoa, ja nyt olemme vihdoinkin saaneet asunnon Brisbanesta, jonne muutamme tällä viikolla! Tuntuu ihanalta päästä takaisin Brisbaneen.

Talomme Runaway Bayssa.

Näkymät verannalta.

Toinen asia mitä olen etsinyt, on itselleni töitä. Lähinnä graafista suunnittelua, mutta olen myös hakenut esim. toimistoapulaisen töitä. Töitä olen hakenut vain Brisbanesta, sillä tiesin että meillä on edessä muutto sinne jossain vaiheessa. Työhakemuksia olen tähän mennessä lähettänyt yli kolmekymmentä, ja haastatteluun olen päässyt neljään eri yritykseen. Haastatteluun olen päässyt vain graafisen suunnittelun työtehtäviin, joten olen päättänyt, että haen tulevaisuudessa vain niitä töitä. Tiedostan kyllä olevani ylikoulutettu muihin töihin mitä olen hakenut, mutta kuten englanniksi sanotaan: Beggars can't be choosers! Toivottavasti kohta löytyisi töitä jotta elämä Brisbanessa voi alkaa kunnolla.


Kolmas asia mitä olen hoitanut, on viisumihakemukseni. Hain de facto -viisumia elokuun puolessa välissä ja odotan vieläkin päätöstä viisumin suhteen. Maaliskuussa minuun otettiin vihdoinkin yhteyttä Immigrationista. Kirjeessä jonka sain luki että alkuperäisessä viisumihakemuksessa ei ollut tarpeeksi todisteita minun ja Christophin suhteen aitoudesta. Alkuperäinen hakemukseni oli noin 120-sivuinen ja kuka tahansa olisi pystynyt siitä näkemään, että suhteemme on aito. Luulen, että minulla on ollut tosi huono tuuri, sillä muiden kokemuksia kuulleena suurin osa ihmisistä on saanut saman viisumin paljon nopeammin ja helpommin. No, eihän siinä muu auttanut kuin lisätodisteiden haaliminen käsketyn 28 päivän sisällä. Lähetin 50 lisäsivua, ja jo muutama päivä myöhemmin sain pyynnön käydä lääkäritutkimuksessa, jonka oletan olevan hyvä merkki.


Lääkäritutkimus hoidettiin vain viisumitutkimuksia tekevässä terveyskeskuksessa. Olin varannut ajan puoli yhdeksäksi, mutta oma tutkimus aloitettiin vasta tunti sen jälkeen. Odotusalue oli tupaten täynnä ihmisiä ja vaikutti siltä, että ajan varaaminen auttoi vain sen verran, että sai mennä tutkimukseen samana päivänä. Tutkimus maksoi yli 300 dollaria, ja siihen kuului keuhkoröntgen, virtsa- ja verinäytteet sekä nopea lääkärin tutkimus. Pyysin heitä lähettämään tulokset suoraan Immigrationille, jos se hieman nopeuttaisi prosessia. Nyt sitten taas vain odotellaan...


Eli kaikenlaista tylsää on tullut tehtyä saadakseen elämä Australiassa taas kulkemaan normaaliin tapaan. Onneksi on nyt oma asunto, ja voi vain toivoa että työ- ja viisumiasiatkin hoituisivat piakkoin.


Olen myös onneksi pystynyt irrottautumaan arjesta, ja tekemään kivojakin asioita. Alla hieman kuvia viime viikoista.

Maaliskuun alussa vietimme kolmevuotispäivää, ja Christoph oli varannut meille viikonlopuksi hotellihuoneen Brisbanen keskustasta.

Huoneemme sijaitsi 29. kerroksessa, ja maisemat olivat mitä hienoimmat! Hotellista löytyi myös uima-allas ja sauna! Sauna oli jopa kunnollinen: lämpeni lähes 80 asteeseen ja veden heittäminen kiukaalle oli sallittua :)

Viikonlopun vietimme ravintoloissa syöden, yökerhoissa juhlien ja Brisbanen keskustassa kävellen.

Brisbane City Hall.

King George Square.

Maaliskuun puolessa välissä suomalaiset kaverit Tuija ja Joona lähtivät takaisin Suomeen ja käväisin heidän läksiäisissä Brisbanessa. Tuija ja Joona saivat jäähyväislahjaksi pöllön, josta tuli bileiden hitti!

Pääsiäisen vietimme telttailessa. Yövyimme kaksi yöta Hervey Bayssa, joka on rannikkokaupunki noin 300 kilometriä Brisbanesta pohjoiseen.

Hervey Bayn satama-alue.

Hervey Baysta jatkoimme matkaa Glass House Mountainsille, joka sijaitsee noin 70 km Brisbanesta pohjoiseen. Yövyimme yhden yön tällä upealla alueella.

Glass House Mountains Lookout, josta pystyi näkemään kaikki alueen vuoret.

Kiipesimme 253-metrisen Mount Ngungun -vuoren huipulle.

Mount Ngungunin huipulla.

Autosta satuimme näkemään nämä kaksi suloista kengurua. Noustessamme ulos autosta, kengurut pomppivat pois läheiselle niitylle, ja siellä pystyimme bongaamaan kokonaiset kahdeksan villiä kengurua.

♥

Byrokratian koukeroita

Aussiviisumien hakeminen on hankalaa puuhaa. Jokainen maahan tuleva joutuu hakemaan viisumia. Viisumeita on niin monia, että välillä on vaikeata edes löytää itselle sopiva viisumi.

Minä tulin tänne Working Holiday -viisumilla, jota voi hakea 18-30 -vuotiaat. Viisumi on voimassa vuoden, ja töitä saa tehdä korkeitaan kuusi kuukautta yhdelle työnantajalle. Working Holiday on helppo viisumi saada. Hakemus tehdään netissä, ja oma viisumini saapui elektronisena sähköpostiin puoli tuntia hakemisen jälkeen. Working Holidayn voi saada vain kerran elämässään, paitsi jos tekee 3 kk seasonal work (esim. farmilla työskentelyä) ensimmäisen vuoden aikana voi saada toisen Working Holiday -viisumin.

No, minua ei kiinnostanut farmityöt (tulin tänne ollakseni Christophin kanssa, enka raataakseni farmilla!) joten päätin hakea partneriviisumia. Tämä oli kylläkin mielessä jo ennen tänne tuloa - partneriviisumin voi saada vain jos on asunut yli vuoden yhdessä, ja Working Holidayn kautta pystyin tämän tekemään.

Tämän vuoden puolessavälissä aloin keräämään papereita viisumia varten. Elokuun 19. päivä kiikutin viimein yli 120-sivuisen hakemuksen Department of Immigration and Citizenshipiin. Hakemuksen täytyy todistaa että suhteemme on aito. Hakemus sisälsi muun muassa rikosrekisteriotteet sekä Australiasta että Suomesta, kirjeitä ystäviltä ja perheenjäseniltä, omat lausunnot suhteesta, vuokrasopimuksia molempien nimissä, puhelinlaskuja, sähköposteja, valokuvia, lentolippuja ja vähän kaikkea muuta mitä sinne keksin! Kun luovutin hakemuksen, jouduin myös maksamaan viisumimaksun, $2565! Tämän lisäksi jouduin maksamaan erikseen esim. rikosrekisteriotteista ja joudun myös menemään lääkärintarkastukseen, joka kustantaa noin $300, eli kokonaissumma hipoo lähemmäs $3000. Melko kallista kahden vuoden viisumista... Ja jos viisumipäätös on kielteinen, senttiäkään ei palauteta.

No, nyt on odoteltu melkein neljä kuukautta ja mitään ei ole kuulunut. Säännöllisin väliajoin tulee soiteltua Department of Immigration and Citizenshipiin, mutta käskevät vain odottaa. Normaali käsittelyaika on kuulemma 6-8 kuukautta.

Working Holiday -viisumini umpeutui 5.9, ja minulle myönettiin automaattisesti Bridging Visa A, jolla saa laillisesti olla maassa viisumipäätöstä odotellessa, mutta maasta ei saa poistua. No, minä halusin jouluksi Suomeen joten jouduin hakemaan maastapoistumisviisumia, eli Bridging Visa B:tä! Senkin saamiseksi täytyi täyttää 8-sivuinen hakemus ja selittää miksi haluaa lähteä maasta. Siihenkin hakemukseen jouduin laittamaan pari kirjettä äidiltä ja tädiltä, selittäen miksi minun pitäisi palata Suomeen (hakemuksessa luki että pitää olla substantial reasons lähteä maasta).

Viime viikolla menin sitten uudelleen Immigration Officeen hakemaan taas toista viisumia. Sain vastaanotosta jonotusnumeron, ja puolentoista tunnin odottelun jälkeen oli viimeinkin minun vuoroni. Virkailija totesi että tätä viisumia ei voi hakea toimistosta, vaan se pitää lähettää postitse. Hän ihmetteli kuka oli antanut minulle jonotusnumeron ja minä sanoin että mies joka siinä istui puolitoista tuntia sitten. Sitten hän soitti yhden puhelun ja käsitteli viisumihakemuksen itse. Sääli varmaan minua kun olin odottanut siinä kiltisti puolitoista tuntia, ja olin varmaan aika uupuneen näköinen kaiken säätämisen jälkeen. Maksoin viisumimaksun $95 ja sain viisumitarran passiin. Itkuhan siinä tuli kun oli niin helpottunut olo! Kerrankin nopeata toimintaa, ja oli oikeastaan onnekasta että vastaanottovirkailija teki virheen, muuten olisin joutunut odottaa päätöstä taas kauemmin, ja jännittänyt viime hetkiin asti, että saanko lentää vai en!

Täältä tullaan Suomi, melkein puolentoista vuoden jälkeen. Toivottavasti lentoemäntien lakko päättyy ennen matkaani... Nahdään kotona :)