lauantai 24. toukokuuta 2014

Kielikysymys

Olen jo jonkin aikaa miettinyt vaihtavani blogin kielen englanniksi, jotta mahdollisimman moni pystyisi seuraamaan blogiani. Mitä mieltä olette, lukijat? Sujuuko englannin kieli vai onko suomi kivempi? :)

I'm considering changing the language of my blog to English so I can share my experiences with as many people as possible. Thoughts?


maanantai 19. toukokuuta 2014

Kaksi yötä Kööpenhaminassa

Vuoden alussa monella lentoyhtiöllä oli ale ja reissuja tuli varattua oikein olan takaa :D Maaliskuussa suuntasin Kööpenhaminaan, jossa olen aina halunnut käydä (missä nyt en ole aina halunnut käydä…)! Norwegianin menopaluulento Kööpenhaminaan maksoi vaivaiset 80 euroa ja lennot osuivat vielä niin hienosti kohdalleen, että perjantai-iltana oli lähtö ja sunnuntai-iltana paluu joten ei tarvinnut edes ottaa vapaata töistä :)

Saavuin Kööpenhaminaan perjantai-iltana. Otin lentokentältä junan keskustaan ja kiertelin hieman keskustan aluetta ennen kuin suuntasin hostelliin.

Tivolin kauniit valot. Huvipuisto oli vielä maaliskuussa kiinni.

Olin ihan sattumalta netistä majoitusta etsiessäni törmännyt Woodah-nimiseen ekohostelliin. Yö 12 hengen dormihuoneessa maksaa 28 euroa ja hintaan kuuluu myös luomuaamiainen ja joogatunti! Saavuin hostellille iltamyöhään keskustassa kierreltyäni. Paikka oli tosi tunnelmallinen. Värikkäässä vastaanotossa oli ystävällinen henkilö ja taustalla soi rauhallinen musiikki.

Hostellin oleskelutilassa oli persoonallinen sisustus.

Sänkyjen päädyissä on verhot, joten paikassa saa halutessaan omaa rauhaa. Huone oli tosi hiljainen mutta hostellin huoneet sijaitsevat katutasossa joten ympäröivien baarien melu kuuluu melko hyvin huoneeseen. Ihmiset myös pysäköivät pyöriään dormin ikkunaa vasten ja keskustelevat siinä kiivaasti keskellä yötä. 

Lauantai-aamuna klo 8 osallistuin Jaken ohjaamalle hathajoogatunnille, jonka jälkeen söin maittavan aamiaisen hostellin oleskelutilassa. Aamiaisen kuului itsetehtyjä sämpylöitä, juustoa, hummusta, jugurttia, mysliä, hilloja ja hedelmiä.


Hostellin joogasali.

Aamupäivällä kävelin Rådhusplatsenille, mistä lähti Copenhagen Free Walking Toursin järjestämä kävelykierros. Olin saanut vinkin ilmaisesta kävelykierroksesta toiselta hotellivieraalta Tromssassa olessani. Tällaiset kävelykierrokset ovat viime vuosina yleistyneet ja nyt niihin voikin törmätä kaupungeissa ympäri maailmaa. Ihmisiä oli torille kertynyt valtava porukka ja oppaiden mukaan lähti noin 20 henkilön ryhmät. Noin kolmen tunnin kävelykierros kiersi ympäri kaupunkia ja päättyi Kööpenhaminan oopperatalolle. Oppaamme Simon tiesi tosi paljon Kööpenhaminasta vaikka oli itse asunut siellä vain puoli vuotta. Kävelykierroksella tutustuin pariin tyttöön joiden kanssa kävin vielä kiertelemässä Nyhavnin ja Strøgetin alueilla.

Tanskalaisia kutsutaan maailman onnellisimmaksi kansaksi ja kuka nyt ei tulisi onnelliseksi näin suloisista taloista?

Pyöriä näkee joka puolella, pyöräily on tanskalaisille melkein kuin uskonto.

Kävelykierros alkoi keskustasta...

...ja jatkui kanaalin ylitse.


Christiansborg Slot ja sen edessä komeileva patsas.


Pysähdyimme kahvilaan istuskelemaan hetkeksi ja iso joukko vahteja marssi ohitse. Amalienborgin vahtivaihto tapahtuu joka päivä puolenpäivän maissa.

Nyhavn. Kanaalia ympäröivät värikkäät talot ovat yksi Kööpenhaminan symboleista.

Frederiks Kirke. Valtava kupoli on Pohjoismaiden suurin.

Amalienborg, tanskalaisten kuninkaallisten talviasumus.

Frederiks Kirke sijaitsee Amalienborgia vastapäätä.

Opas neuvoi monta kertaa pysymään kaukana vahdeista ja heidän aseistaan...

Kai tämä on tarpeeksi kaukana :)

Koko iloinen poppoo oopperatalon edessä.



Lisää värikkäitä taloja.

Rakennustyömaan seinä oli maalattu hienoksi.

Seinä tuotti reissaajillekin iloa :)

Euroopan pisin kävelykatu Strøget, joka lausutaan tanskaksi suunnilleen Strhgddd.

Lounasta söin 42 Raw -nimisessä ravintolassa. Pieni ravintola oli ihan täynnä ihmisiä, enkä yhtään ihmettele miksi, sillä ruoka oli herkullista ja palvelu ystävällistä. Ravintolan nimi viittaa raakaruokaan, jota ei lämmitetä yli 42 asteen jotta ruoassa olisi mahdollisimman paljon ravinto-aineita. Söin "lasagnen" joka oli koottu muun muassa kesäkurpitsasta, tomaattikastikkeesta ja auringonkukansiemenistä. Ennen minulla on tullut hieman heikko olo raakaruoasta, mutta ihme kyllä 42 Raw:n lasagnesta tuli vain täysi vatsa ja hyvä mieli :)

42 Raw:ssa tarjoillaan sekä raakaruokaa että lämmintä ruokaa.

42 Raw sisältä.

Ravintolan ulkopuolelle oli pysäköity pyöriä pyörien perään.


Hyvän lounaan jälkeen oli ilo jatkaa kaupunkiin tutustumista!

Lisää polkupyöriä :)

Kööpenhaminan matkailijan pitää tietenkin mennä katsomaan Pientä merenneitoa, joten iltapäivällä askeleeni suuntasivat sinne.

Kävelin Churchillparkenin lävitse.

Sotamuistomerkki ja vanha kirkko Churchillparkenissa.

Sillan yli matka jatkui Kastelletiin, tähden muotoiseen sotalinnoitukseen.

Lippuja näkee ihan joka puolella kaupunkia. Pyöräilyn lisäksi lipulla on jonkinlainen pyhä maine Kööpenhaminassa.

Vanha keltainen kirkko sekä sen takana pilkottava mylly.



Siinä se Pieni merenneito istuu. Patsas on vain reilun metrin korkuinen.

Yhtäkkiä paikalle ilmestyi eläinasuihin pukeutunut porukka. Tältä mieheltä meni varmaan ohi kaikki ne kyltit, joissa kiellettiin patsaalla kiipeämistä... Kysyin porukalta mitä he juhlivat ja vastaus oli "koska on lauantai!" :)


Öinen Kööpenhamina.

Sunnuntaisin Woodahissa ei ole joogatuntia joten aamupalan syötyäni checkasin ulos ja lähdin viimeisen kerran kiertelemään keväistä Kööpenhaminaa.

Woodahin suloinen "olohuone".

Otin junan Østerportiin.

Kävin Statens Museum fur Konst -museossa.

Tämä taideteos puhutteli. Liiankin tuttu tilanne.

Museon ala-aula.

Museo sisäpuolelta.

Museon toisessa päässä oli lasiseinä. Oli mukava istuskella sohvalla vähän aikaa ja vain nauttia maisemista.

Museosta jatkoin lähettyvillä sijaitsevaan kasvitieteelliseen puutarhaan, tosin useassa rakennuksessa oli remontti eikä muutenkaan paljon nähtävää siihen aikaan vuodesta.

Ympäröivä puisto oli kaunis ja rauhallinen.


Puistosta otin bussin Christianshavnin kaupunginosaan. 

Alueen läpi kulkee kaunis Christianshavnin kanava, jonka laidoilla voi nähdä asuntoveneitä.

Christianshavnista kävelin Christianiaan, joka on Kööpenhaminassa sijaitseva "vapaakaupunki", missä esimerkiksi marihuanalla on iso rooli. Valokuvaaminen on suurimmassa osassa Christianiaa kielletty, sillä hasiksen poltto on laitonta, eivätkä ihmiset halua naamojaan ikuistettavaksi kaiken kansan nähtäväksi. Vaikka hasiksen poltto on laitonta, Christianiaa viranomaiset katsovat läpi sormien. Christianiassa ihmiset kulkevat valtavat hasissätkät suupielessä ja huumetarvikkeita myydään joka puolella. Vaikka marihuanalla kuulemma on joidenkin mielestä lääkinällinen vaikutus, en kyllä itse saanut sitä kuvaa Christianiassa kävellessäni, kun kulahtaneet ihmiset silmät ristissä yskivät keuhkojaan pihalle. Christianiassa on paljon värikkäitä taloja ja kierrätysmateriaaleista tehtyjä esineitä, tuoleja ja jopa puita.

Jo portilla nenään kulkeutui vahva ruohon haju.

Tiiliaidan sisennyksessä näkyi ihmeellisiä esineitä.

Ensimmäiset näkymät vapaakaupungin sisältä.

Värikkäitä taloja näkyi kaikkialla.

Autoilu on kielletty Christianiassa.


Olisikohan sitä pitänyt käydä ennustajalla?

Menin Morgenstedet-kahvilaan lounaalle. Morgenstedet on suloinen luomukahvila Christianiassa, missä tarjotaan pelkkää kasvisruokaa. 

Söin Morgenstedetissä salaatin ja jatkoin seuraavaan kahvilaan jälkkärille. Kun olin ottanut ensimmäisen puraisun ostamastani browniesta, rupesin miettimään, että toivottavasti tämä ei ollutkaan mikään special brownie! :D Mutta leivoksen syötyäni ainoa sivuvaikutus joka siitä tuli oli ehkä lievä sokerihumala...

Christianiasta olikin sitten aika palata Euroopan Unioniin ja takaisin Suomeen.

Kööpenhamina on sen verran pieni kaupunki ja sijainti erinomainen (lento Helsingistä Kööpenhaminaan kestää noin tunnin), että se soveltuu mainiosti viikonloppureissua varten.