Surffausta Sunshine Coastilla

Vaikka olen asustellut täällä Australiassa jo muutaman vuoden, en ole kokeillut australialaisten lempiharrastusta, eli surffausta. Tähän tuli muutos marraskuun toisena viikonloppuna kun olimme suomalaisen kaverini Jennin kanssa surffitunnilla. Päätimme lähteä Sunshine Coastille viikonlopuksi. Meillä ei ollut sen suurempia suunnitelmia mitä siellä tekisimme, paitsi tuo surffitunti. En ollut vielä ollut Sunshine Coastilla, joten oli kiva nähdä sekin samalla. Päädyimme Sunshine Coastiin siksi, että sinne on helppo mennä julkisilla ja siellä on paljon rantaa :)

Lähdimme Brisbanen keskustasta yhdentoista maissa junalla pohjoiseen päin. Junalla kesti kaksi tuntia Nambouriin, ja sieltä otimme vielä kaksi bussia Mooloolabaan, jossa yövyimme. Bussi pysähtyi ihan hostellin eteen. Perillä olimme kahden maissa joten matka kesti aika tarkkaan kolme tuntia. Matkan hinnaksi tuli paikallisella matkakortilla reilut kymmenen dollaria. Jenni oli varannut meille sängyt Mooloolaba Backpackersista, joka oli oikein suloinen paikka ja tosi siisti hostelliksi. Meillä oli sängyt neljän hengen tyttödormissa omalla kylpyhuoneella. Parasta oli, että huoneeseen ei tullut muita joten meillä oli koko huone ja kylppäri itsellemme! Dormi maksoi $31/hlö yöltä.

 Meanwhile in Australia part 1. Tällaiset näkymät junasta.

 Meanwhile in Australia part 2. Tällaiset näkymät bussista.

Siisti ja kotoisa huoneemme Mooloolaba Backpackersissa.

Hostellilta menimme Mooloolaban rantabulevardille syömään ja sen jälkeen rannalle istumaan. Sitten menimme takaisin hostellille lepäämään kun oli ollut niin rankka päivä ;)

 Mooloolaban rannalla.

:)

Illalla hostelli järjesti ilmaisen barbecuen, joten kävimme ostamassa pullokaupasta vähän juotavaa, ja sitten söimme hostellin tarjoamaa ruokaa. Tämän jälkeen kävimme vielä katsomassa  miltä ranta näytti illalla ja söimme jätskit Mäkkärissä :D Menimme jo kymmenen maissa nukkumaan, sillä sunnuntain surffitunti alkoi jo kahdeksalta.

Hätä keinot keksii... Hostellin jääkaapissa luki, että ruoissa ja juomissa pitää olla nimitarrat tai ne heitetään pois. Nimitarrat olivat loppuneet, joten käytimme talouspaperia.

 Melko perus hostelliruokaa...

Ranta oli illallakin tosi hieno.

Seuraavana aamuna suuntasimme siis surffitunnille joka järjestettiin Kawana Beachilla. Pääsimme sinne kätevästi kymmenessä minuutissa bussilla. Tunnilla oli meidän lisäksi neljä muuta osallistujaa ja kaksi opettajaa. Puolentoista tunnin kurssi kustansi $50.

Bussia odottamassa aamulla. Missattiin melkein meidän bussi kun otettiin näitä turistikuvia :D

Valtavien surffilautojen edessä. Tässä vaiheessa rupesi vähän jännittämään, että mitä sitä on oikein tekemässä...

Toivossa on hyvä elää... Just tällaisilta me tullaan näyttämään vedessä....

Ready to surf!

Maybe if you know how to...

Aluksi harjoittelimme hiekan päällä muun muassa surffilaudan kantamista, oikeata surffiasentoa, surffilaudalta kaatumista ja sitä miten surffilaudalle pääsee seisomaan. Kyllähän se hiekalla surffaaminen ihan helppoa oli, mutta vedessä surffaaminen olikin vähän eri juttu :D Kawana Beachin aallot olivat ihan sairaan isot, jopa opettaja totesi että aallot eivät oikein olleet aloittelijoille sopivia.

Kun sitten mentiin sinne veteen, aaltoihin tottuneet aussit juoksivat tuosta vain syvälle veteen. Me kaksi hiljaisiin vesiin tottunutta suomalaista sen sijaan heitimme kuperkeikkaa aivan rantaviivan tuntumassa. Valtava surffilauta vielä vaikeutti asiaa entisestään. Pari kertaa pääsin onneksi tarpeeksi syvälle, että opettaja pystyi auttamaan minut aallon päälle. Mutta en kyllä päässyt seisomaan laudalle. En kyllä ollut sitä odottanutkaan :)

Kurssi oli meille pienoinen pettymys, sillä monet osallistujat olivat jo kokeilleet surffausta ja opettajat lähinnä auttoivat heitä. Mutta minusta oli kuitenkin oikein hauskaa pulikoida vedessä vaikka se surffaaminen ei oikein ottanutkaan onnistuakseen. Kyllä me siitä surffauksesta sen verran innostuttiin, että mennään varmaan uudestaan kurssille. Ensi kerralla voisi sitten mennä etelään päin, eli Gold Coastille, sillä siellä aallot eivät luultavasti ole yhtä arvaamattomat.

Kurssin jälkeen oli nenä ja korvat täynnä vettä, vartalo mustelmilla ja lihakset kipeinä...mutta hauskaa oli! :) Alla hieman kuvia surffikurssilta.

Taaaaas rantaviivan tuntumassa, surffilauta missä lie...

 Opettaja auttaa minua syvemmälle veteen.

Keskittynyt ilme aallon päällä...

Tunnin jälkeen jouduimme menemään takaisin hostellille palauttamaan huoneemme avaimen, sillä respa ei ollut ollut auki kun lähdimme niin aikaisin. Sieltä otimme bussin Caloundran kaupunginosaan. Meillä ei ollut mitään hajua mitä sieltä löytyisi, mutta päätimme käydä ottamassa selvää. Bussin päättäri oli Caloundran keskustassa, joten jäimme pois ja olimme tulleet oikein suloisen oloiseen kaupunginosaan. Eteemme osui suuret markkinat pääkadulla, joten katselimme kiinnostuneina kaikenlaisia kojuja. Kadulla oli myös paljon kivoja second hand -liikkeitä. Söimme salaatit lounaaksi ja sitten menimme rantaan nauttimaan isoista jäätelöannoksista :) Takaisin kotiin päin lähdimme puoli kolmen maissa.

Caloundran markkinat.

Caloundran ranta.

Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan tosi onnistunut! Kaikki vaikutti menevän ihan putkeen (paitsi ehkä surffaus :D). Bussit ja junat tulivat aina juuri sopivasti, oli hieno ilma, hostelli oli siisti ja oli mukavaa seuraa :) Luulen, että juuri sen takia ettei meillä ollut sen suurempia suunnitelmia, kaikki meni nappiin. Oli tosi rentouttava viikonloppu, ja oli tosi kiva lähteä pois samoilta tutuilta kulmilta pitkästä aikaa.

Yksinäinen kevät

Kevät Ausseissa on ollut melko yksinäinen. Christoph lähti työmaalle pohjoiseen elokuun lopussa, ja on käynyt kotona vain neljä kertaa sen jälkeen.

Christoph joutuu työnsä takia matkustamaan aika paljon. Yleensä hän on poissa vain muutaman päivän tai korkeitaan pari viikkoa. Tämä työpesti onkin sitten kestänyt harvinaisen kauan.

Rankaksi yksinäisyyden tekee se, että olen nyt täällä maailman toisella puolen ihan yksin ja ikävöin sekä Christophia että kaikkia Suomessa. Onneksi on löytynyt muutamia kivoja suomalaisia kavereita Brisbanesta, että ei tarvitse kokoajan ihan yksin olla.

Välillä tuntuu kyllä tosi rankalta se, että olen tullut tänne Australiaan jotta voisimme olla yhdessä, mutta sitten Christoph joutuu työnsä takia lähtemään pois. Ei Christoph itsekään tästä tilanteesta pidä.

Muuten arki menee normaalisti töiden parissa. Onneksi on tuo työ, tulisin kyllä ihan hulluksi jos vain odottelisin Christophia kotona päivät pitkät. Joogassa olen yrittänyt käydä vähintään kerran viikossa ja tanssitunneillakin silloin tällöin.

Eli elämä rullaa eteenpäin täällä kuumuudessa ja Christophin työpestinkin pitäisi toivottavasti pian loppua.

Saan aina hyvät naurut kun Christoph tulee kotiin, sillä hän näyttää ihan joltain lumimieheltä! Ekan kerran kun hän tuli käymään kotona nauroin ihan kippurassa varmaan kymmenen minuuttia — kun hän ei ollut ajanut partaansa tai kammannut hiuksiaan moneen viikkoon. Ja miksi sitä pitäisikään kun on jossain keskellä ei mitään porailemassa reikiä...

Christophin kaksoisolento Joaquin Phoenix. En viitsi laittaa Christophin kuvaa koska tikahtuisitte nauruun :D

Kesä lähenee

Nyt on syyskuu ja Ausseissa virallisesti kevät. Takkia ei enää tarvitse ja lämpötilat kohoavat jo kolmenkymmenen asteen paikkeille. Aurinkokin pysyttelee taivaalla jopa iltakuuteen asti.

Lähenevä kesä tarkoittaa Suomesta saapuneelle kalpeanaamalle sitä, että piilottelen kotona iltaan asti, jotta välttyisin hengenvaarallisilta UV-säteiltä. Jos kuitenkin on pakko lähteä ulos (esim. töihin) yritän löytää mahdollisimman peittävät mutta vilpoiset vaatteet, laitan aurinkolasit silmille ja hatun päähän. Ja sitten läträän sen hiton aurinkovoiteen kanssa. Ulkona yritän kävellä varjossa jos semmoista sattuu löytymään, tai piilesken sateenvarjon alla.

Näiden varotoimien jälkeen ihoon ilmestyy kuitenkin entistä enemmän pisamia, luomia, aurinkoihottumaa sun muita ihme läikkiä.

Ulkona ei tarvitse liikkua ollenkaan ja kuitenkin hikoilee kuin sika. Yli-ilmastoiduissa junissa, toimistoissa ja kaupoissa saa sitten palella.

Kesä tarkoittaa myös sitä, että ötökät kömpivät ulos koloistaan ja puhtaimpaankin asuntoon ilmestyy vääjäämättä muun muassa hämähäkkejä ja torakoita.

Eli odotan innolla...

Olisikohan tässä nyt tarpeeksi aurinkotuotteita ensi hätään...

Huntsman Spider seinällä, tämä on vielä ihan vauva, nämä kasvavat yleensä kämmenen kokoisiksi. Ainoa eläin jota eläinrakas poikaystäväni vihaa, on hämähäkki. Torakat sun muut ötökät hän häätää ilomielin, mutta voitte kuvitella miltä näyttää kun kaksi hämähäkkejä vihaavaa ihmistä seisoo nurkassa kiljumassa kun on hämähäkki huoneessa :D Nuo huntsmanit ovat inhottavimpia. Ne eivät edes ole myrkyllisiä, mutta niin ällöttävän isoja ja karvaisia. Ja ne liikkuvat niin nopeasti, että niitä on vaikea saalistaa. Kun asuimme Gold Coastilla, meillä oli kerran sellainen kämmenen kokoinen huntsman ulko-oven edessä. Käveltiin sitten monta päivää takapihan kautta koska meitä pelotti niin paljon. Pelottavintahan se oli kun sitä ei enää ollut siinä eikä tiennyt minne se oli livahtanut! Miten nuo hämähäkit ovatkin niin ällöttäviä?

Uusi-Seelanti

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, lomailimme siskoni Pian kanssa Uudessa-Seelannissa muutaman päivän ennen kuin Pia lähti takaisin Suomeen.


Qantaksen meno-paluulento Brisbanesta Aucklandiin kustansi 550 dollaria. Lento Brisbanesta Aucklandiin kestää reilut kolme tuntia. Lentoni lähti perjantai-iltana joten lähdin lentokentälle suoraan töistä. Pia oli jo ollut Uudessa-Seelannissa pari päivää ja hän odotteli minua hotellilla. Ekaksi yöksi olimme varanneet motellihuoneen Aucklandin lentokentän läheisyydestä. Lentoni saapui Aucklandiin puolenyön maissa ja pääsin shuttlella kätevästi motellille.


Motellilla nukutun yön jälkeen aloitimme seikkailumme Uuden-Seelannin pohjoissaarella. Otimme taas shuttlen lentokentälle, söimme siellä aamupalaa ja vuokrasimme auton lentokentältä.

Motellin työntekijällä oli ihana puudeli nimeltään Annabel, jota me innokkaina rapsuttelimme odottaessamme shuttlea.

Ensimmäinen määränpäämme oli noin 200 kilometrin päässä sijaitseva Rotorua. Pia toimi matkan ajan kuskina ja minä kartanlukijana. Aucklandista Rotoruaan meni moottoritie, joten ajaminen oli Pialle tasaista, mutta ehkä hieman tylsää. Onneks meillä oli toisistamme seuraa :) Kartan ja opaskirjan ehdottamat pysähdyspaikat eivät mielestämme olleet mitenkään erikoisia. Kaupungit olivat tosi pieniä ja periaattessa moottoritie meni niiden lävitse. Yhdessa pysähdyspaikassa nähtävyydet olivat villatuotteita myyvä kauppa, kahvila ja turisti-info. :D Lampaita ja muita eläimiä näkyi tosi paljon, kuten myös kuolleita possumeita tiellä muutaman kilometrin välein!

 Maisemat olivat tosi vihreitä...

...ja erittäin kumpareisia!

Suunnilleen matkan puolessavälissä pysähdyimme Uuden-Seelannin neljänneksi suurimmassa kaupungissa Hamiltonissa. Uudessa-Seelannissa on vain noin 4 miljoonaa asukasta, ja miljoona heistä asuu Aucklandissa, joten suurimmatkin kaupungit ovat tosi pieniä.


Kun nyt kerran oltiin Hamiltonissa, kiipesimme ulos autosta ja menimme museoon. Meitä kiinnosti lähinnä heidän earth quake simulator, joka oli aika jännä! Olimme siellä museossa ehkä vartin ja sitten jatkettiin matkaa. :D

Waikato Museumissa oli muun muassa paljon maorien tekemiä puukaiverruksia.

Lähestymme Roturuaa...

Kun vihdoin saavuimme Rotoruaan ja nousimme ulos autosta, neniimme leimahti aivan kamala haju! Rotoruan alue on tunnettu vulkaanisesta maaperästään ja rikkivetyisestä Lake Rotoruasta. Meidän hotelli oli aivan Lake Rotoruan rannalla. Hotellihuoneessa pääsi onneksi pakoon hajua, mutta ulkona haisi kokoajan tosi pahalle. Kaupungilla kävellessä tuli välillä oikein sellaisia tuulahduksia mädän munan hajusta. Me emme voineet lopettaa nauramista ja kymmenen minuutin välein totesimme "Ei hitto että täällä haisee!". Rotorualla on ihan syystäkin liikanimet Rotten Egg Town ja Smellyville.

Pahanhajuisen Lake Rotoruan edessä.

Illalla kävimme pubissa syömässä ja sitten menimme hotellin lähellä sijaitsevaan kylpylään nimeltään Polynesian Spa. Kylpylä koostui altaista, joiden lämpötila vaihteli 37 ja 42 asteen välillä. Veteen oli sekoitettu vulkaanisia mineraaleja jotka kuulemma tekevät iholle hyvää. Emme olleet niin vaikuttuneita paikasta, se oli kuin mikä tahansa kylpylä, paitsi että siellä haisi pahalle.


Seuraavana päivänä menimme Rotoruan lähellä sijaitsevaan Wai-O-Tapu Thermal Wonderlandiin. Pääsimme perille 10.15, juuri kun Lady Knox Geyser purkautui. Puiston työntekijät pudottavat geyseriin jotain luonnonystävällistä kemikaalia, joka auttaa geyseriä purkautumaan.

Matkalla Wai-O-Tapuun...

 Puiston työntekijä kertoo Lady Knox Geyseristä.

 There it goes!

 Upea sateenkaari ilmeistyi eteemme.

Geyseriltä jatkoimme sitten itse puistoon, joka oli täynnä kuumia "vesialtaita". Koska ilma oli kylmä ja vesi kuuma, näimme enimmäkseen vain höyryä... Paikka oli kyllä tosi hieno ja tuli otettua tosi paljon kuvia kuten näkyy alla.

 Rikkivety värjää sammaleen jännän väriseksi.

 Tämä hiljainen järvimaisema oli lempparini.

 Puiston tunnetuin nähtävyys, Champagne Pool, josta ei kyllä näkynyt paljoakaan höyryn takia.

Jos allas on yhtä hieno kuin sen reuna, on se kuumemmalla säällä varmaan aika hieno nähtävyys!

 Kuvista se ei välity, mutta vesi oli ihan neonvihreää!

 Vesialtaiden lisäksi alueella oli muta-altaita jotka kuplivat hauskasti.

Rotoruasta lähdimme sitten takaisin pohjoiseen päin. Vaikka alue oli hieno, oli ihanaa päästä pakoon sitä mädän munan hajua! Näkymät autosta olivat tosi hienot.

Emme halunneet ajaa takaisin Aucklandiin samaa tietä, joten menimme rannikon kautta. Pysähdyimme rannikokaupunki Taurangassa. Menimme turisti-infoon, ja heidän mielestä paras nähtävyys oli paikallinen fish & chips -liike. Menimme sitten sinne ja jatkoimme matkaa. Ei siellä Taurangassa oikeastaan ollut muuta nähtävää. 

Tauranga. 

Taurangan "nähtävyydet".

Matkalla pois Taurangasta.

Uusi-Seelantilaiset puhuvat muuten minun korvaani todella hassusti. Esim. fish and chips he sanovat fosh and chops. Ja he ääntävät E-kirjaimet I:nä ja I:kirjaimet E:nä. Esim. lentokentällä sai usein kuulla "chicken disk". Tämä siis tarkoitti check-in desk :D

No, seuraavaksi päätimme sitten ajaa sellaisen lahden äärellä ja katsoa jos siellä olisi jotain yöpymispaikkaa. Jouduimme johonkin tuppukylään (jos sitä voi edes kyläksi kutsua) nimeltään Miranda. Olimme ihan keskellä ei mitään ja ympärillä oli vain lehmiä. Ajoimme sitten ympäriinsä hieman eksyksissä, mutta onneksi näimme vihdoinkin jonkun naisen pihallansa joka pystyi neuvomaan meidät takaisin moottoritielle. Nainen kyllä katseli meitä ihmeissään, että mitä tuollaiset turistit tekee täällä landella :D

Ajoimme sitten vaan suosiolla moottoritietä suoraan takaisin Aucklandiin. Saimme kyllä hyvät naurut tuosta Miranda-episodista.

 Keskellä ei mitään...

Mirandan lehmät.

Aucklandiin saavuimme sunnuntai-iltana iltakahdeksan maissa ja checkasimme sisään hotelliin keskustassa. Lähdimme sitten metsästämään ruokapaikkaa, mutta koko kaupunki oli ihan autio ja kaikki paikat olivat kiinni. Lyhyen keskustassa vaeltelun jälkeen löysimme vihdoinkin ainoan auki olevan paikan, joka oli äänekäs irkkupubi. Mutta saimme ainakin mahat täyteen ruokaa ja sitten menimme hotellille nukkumaan.

Auckland by night.

Aamulla söimme aamupalaa Subwayssa ja kävelimme hieman keskustassa. Aucklandin yksi tärkeimmistä nähtävyyksistä on 328-metrinen Sky Tower. Edellisenä iltana olimme miettineet, että olisi liian pelottavaa mennä torniin, mutta seuraavana aamuna päätimme kuitenkin käväistä tornissa. Muuten olisimme lähteneet Aucklandista tekemättä mitään turistista :)

Torni alhaalta katsottuna. 

Ostimme liput 194-metriselle Observation Deckille. Hieman hintavammalla lipulla olisi päässyt vielä korkeammalle, mutta tuo riitti meille ihan hyvin. Ylhäältä oli hienot maisemat, tosin noin korkealla oleminen oli kyllä melko pelottavaa.

 Auckland Harbour Bridge. 

Observation Deckiltä pääsee alas Sky Jumpilla, mutta me tultiin ihan suosiolla takaisin maan kamaralle hissillä. Uudessa-Seelannissa voi harrastaa kaikenlaisia extremelajeja. Hississä oli lasilattia, mikä oli ihan tarpeeksi extremeä meille.

Gift Shopissa myytiin hauskoja hattuja.

Auckland oli jotenkin ihan samantapainen kuin Brisbane, joten se oli nopeasti nähty. Ajoimme pois Aucklandista kohti muita nähtävyyksiä. Ensimmäinen pysäkkimme oli rannikolla sijaitseva Piha. Pihaan pääsi vain pientä mutkaistä tietä vuorten ylitse, ja se oli oikein suloinen surffikylä. Pihassa menimme katsomaan Piha Beachia, rantaa jossa oli mustaa hiekkaa. Ranta oli aivan upea ja reissun henkilökohtainen kohokohta.

Piha Beach autosta kuvattuna. Vuoren nimi on Lion Rock, koska se kuulemma muistuttaa leijonaa.

 Lion Rock, jonka huipulle kiipesimme.

 Iiihana koira Piha Beachilla :)

 Näkymät Lion Rockin huipulta. Tuo pieni punainen piste on automme.

 Lion Rockin huipulla.

 Musta hiekka, vuoret, sininen meri, aurinko. Maisema oli henkeäsalpaava.

Tuo Aucklandin lähialue missä olimme oli opaskirjan mukaan myös tunnettu viinitiloistaan. Lähdimme metsästämään sellaista, mutta eihän siellä talvisaikaan ollut mitään nähtävää. Ei se meitä lopultä niin haitannut, sillä minä en edes pidä viinistä ja Pia ajoi autoa.

 Tässä nyt tämä viinitila...

Lähdettiin sitten vain takaisin Aucklandiin ja checkattiin sisään lentokentän lähellä sijaitsevaan motelliin. Meillä oli kauhea nälkä ja lähdimme metsästämään ravintolaa. Kuten edellisenä iltana, kaikki paikat olivat jo iltakahdeksan aikaan kiinni. Menimme supermarkettiin ostamaan leipää pahimpaan nälkään ja siellä kysyimme yhdeltä työntekijältä missä olisi ravintola auki. "There's a restaurant around the corner. Yeah, very nice restaurant called Nando's." Haha, vähän me naurettiin; Nando's on kanahampurilaisia myyvä ketju :D Meitä ei pikaruoat kiinnostaneet, joten jatkoimme ajamista. Ajoimme varmaan tunnin ja vihdoinkin löysimme intialaista ruokaa! Olimme tosi yllättyneitä miten hankalaa oli saada ruokaa iltaisin Uuden-Seelannin isoimmasta kaupungista.

Illallisen jälkeen lähdimme takaisin motellille nukkumaan. Seuraavana päivänä meidän lennot jo lähtivätkin, Pian Helsinkiin ja minun Brisbaneen. Oli ollut niin kiva reissu, ja oli tosi surulliset tunnelmat lentokentällä. Ja vielä monta päivää koti tuntui tosi tyhjältä kun ei ollut Piaa täällä seurana.

 Aucklandin lentokenttä hienosti veden äärellä.

Uuden-Seelannin reissu oli siis aivan mahtava! Oli ensimmäinen kerta kun reissasimme siskon kanssa kahdestaan ja meillä oli tosi hauskaa. Jotenkin meillä oli samanlaiset mietteet siitä, mitä haluamme tehdä, joten matkanteko oli tosi sujuvaa. Pia oli tosi hyvä kuski ja minä hyvä kartanlukija joten roolit menivät just kohdalleen :)

Uuden-Seelannin pohjoissaari oli melko samanlainen kuin Australia, paitsi että siellä oli vihreämpää ja kumpareisempaa. Pia oli käynyt eteläsaarella ja sanoi, että se oli kuin eri maa lumisine vuoristoineen, joten täytyy yrittää käydä siellä tutustumassa seuraavaksi.

Vaikka Uudessa-Seelannissa oli hienoja nähtävyyksiä, olivat välimatkat nähtävyyksien välillä tosi pitkiä ja kuten totesin ei siinä välissä ollut hirveästi nähtävää.

Jos extremelajeista on kiinnostunut, voi Uudessa-Seelannissa muun muassa vieriä alas mäkeä muovipallon sisällä, hypätä benjiä, harrastaa koskenlaskua ja hypätä laskuvarjolla. Itseäni kiinnosti eniten kaunis luonto, ja en yhtään ihmettele, että Taru Sormusten Herrasta -trilogia on kuvattu Uudessa-Seelannissa. Julkista liikennettä maassa ei ole nimeksikään, joten auto on must.

Auto jolla teimme mahtavan Uusi-Seelanti road tripin :)