torstai 26. tammikuuta 2012

Joululoma

Siskoni heinäkuisen vierailun jälkeen tuli niin iso koti-ikävä, että päätin selvittää jos pääsisin jouluksi Suomeen. Australiassa on sellainen kiva käytäntö, että jos pyhäpäivät sattuvat viikonlopulle, siirretään vapaapäiviä eteenpäin. Eli viime vuonna viikonlopun joulun takia maanantai ja tiistai olivat vapaapäiviä, ja sunnuntain uudenvuodenpäivä siirsi vapaapäivän maanantaille. Näitä vapaapäiviä ja vuosilomapäiviäni yhdistelemällä sain kun sainkin kokonaiset kaksi viikkoa lomaa kasaan. Ei ollut pitkä loma ja lennotkin olivat sairaan kalliit, mutta Suomeen oli päästävä jouluksi hinnalla millä hyvänsä (kirjaimellisesti)... :)


Lähdin Brisbanesta myöhään torstai-iltana 22. joulukuuta Hong Kongia kohti. Lento kesti vajaa yhdeksän tuntia ja Hong Kongiin saavuin perjantaina aamu-kuudelta. Lentoni Helsinkiin lähti vasta lauantain puolella, joten jouduin hakemaan matkatavarat Hong Kongissa. Vein ne sellaiseen matkatavarasäilytykseen ja sitten lähdin bussilla keskustaan päin.


Hong Kongin keskustassa menin ensimmäiseksi syömään aamupalaa yhteen kahvilaan ja sitten kävelin keskustassa ihmettelemässä korkeita rakennuksia.





Keskustasta otin ratikan 552 metriä korkealle Victoria Peakille, joka on Hong Kongin korkein vuori. Nousu oli tosi jyrkkä ja perille tultaessa joutui vielä nousemaan pari kerrosta rullaportailla näköalatorniin. Näköalatasanteelta oli huikeat näkymät Hong Kongin keskustaan. Pelottavinta oli, että reunalla oli vain metrin korkuinen lasiaita...


Victoria Peak oli mielestäni ainoa kiinnostava kokemus Hong Kongissa. Ei siellä muuten ollut muuta kuin kalliita designliikkeitä, pilvenpiirtäjiä ja kamalasti saastetta! Muutenkin kaupunki oli jotenkin sekava ja ihmiset epäystävällisiä. Kiinnostavaa oli myös, että vaikka Hong Kong on ollut brittiläinen kolonia, melkein kukaan ei puhunut englantia.

Olin suunnitellut viettäväni koko päivän Hong Kongissa, mutta koska kaupunki ei ollut minun mieleen, lähdin jo muutaman tunnin jälkeen takaisin kentälle. Siellä sitten istuin noin 12 tuntia odottaen seuraavaa lentoa. Oli muuten tylsin transfer ikinä!


Hong Kongista minulla oli suora lento Helsinkiin Finnairin koneella. Lento kesti noin yksitoista tuntia ja saapui Helsinkiin puoli seitsemän maissa jouluaattoaamuna. Stuertti toivotti tervetulleeksi koneeseen suomeksi ja itkuhan siinä tuli kun väsyneenä sai palvelua omalla äidinkielellään! Sitten vasta itkinkin kun kone laskeutui Helsinkiin, näki kaikki tutut paikat ja sai halata omaa äitiä!


Sää oli hieman erilainen kuin viime vuonna, jolloin oli useita miinusasteita ja metreittäin lunta. Naureskelinkin, että viime vuonna äiti toi kentälle toppatakin ja toppahousut ja tänä vuonna sadeviitan.


Jouluaatto oli aivan ihana, meillä oli perinteinen joulu äidin ja siskon kanssa, jolloin söimme hyvin ja lähinnä rentouduimme. Saunaankin pääsin, joka oli tietenkin aivan mahtavaa.


Oli ihana tunne herätä joulupäivänä Suomessa! Illalla tapasin läheiset ystäväni Inan ja Mariannan, jotka olen tuntenut noin 20 vuotta, ja jotka ovat pitäneet tiiviisti yhteyttä vaikka olenkin ollut niin kaukana Suomesta. Oli niin kivaa taas nähdä heitä ja tuli sellainen tunne kuin olisi nähnyt ihan äskettäin. Vietettiin Inan luona tyttöjen iltaa, juotiin glögiä ja syötiin pipareita aurajuustolla, Missä X -karkkeja sun muita suomalaisia herkkuja. Puolenyön maissa lähdettiin keskustaan. Päädyttiin Zetor-ravintolaan, sillä se oli yksi harvoista paikoista joka oli auki. Se oli ihan kiva paikka vaikka siellä soitettiinkin vain suomalaista iskelmää :D Tavattiin siellä Inan poikaystävä ja hänen kaksi kaveria. Zetorista lähdettiin sitten vielä Inan poikaystävän luokse jatkoille. Kotiin lähdin aamuseitsemän maissa bussilla. Oli kyllä erittäin hauska ilta :D


Kotikatu joulupäivänä. On kyllä varsin syksyinen ilma.

 Meikäläisen jääkaappirunoutta Inan magneeteista.

Zetorissa oli hauskaa!

Tapaninpäivänä olin sitten isän luona illallisella, sielläkin oli oikein mukavaa ja paljon hyvää jouluruokaa :)


Välipäivinä oli kunnon aikataulu, että ehtisi tavata mahdollisimman monta kaveria. Oli kyllä niin hauskaa tavata taas muun muassa koulu- ja opiskelukavereita ja vähän vaihtaa kuulumisia. Shoppailin myös tietenkin aleissa, kun pääsi kaikkiin tuttuihin kauppoihin, esim. H & M, Gina Tricot ja Vero Moda. Tuntui välillä siltä, että ostin koko kaupan, mutta piti ostaa varastoon, kun Ausseissa ei ole yhtä kivoja vaatteita.

Uuden vuoden vietin Inan luona. Meitä oli pieni porukka siellä. Söimme ja joimme ja pelasimme lautapelejä, muun muassa Rappakaljaa ja Aliasta. Oli tosi mukavaa :) Jäin Inalle yötä ja mentiin nukkumaan kolmen maissa kun viimeiset vieraat olivat lähteneet.


Happy New Year!

Uudenvuodenpäivänä herättiin myöhään ja mentiin ulos kävelemään ihanan raikkaaseen talvi-ilmaan. Ulkona oli niin kaunista! Loppupäivä vietettiin sitten syödessä, TV:tä katsellessa ja Jengaa pelatessa :)





Seuraavalla viikolla tapasin lisää kavereita ja nautin olostani Suomessa. Päivää ennen lentoani olin siskoni kanssa hieronnassa. Sain siskolta joululahjaksi hieronnan, joka oli aivan ihana lahja. Vietimme hauskan ja ylellisen illan hieronnan ja hedelmälautasen parissa :)


Helsinki on kyllä vaan niin kiva kaupunki, kun keskusta on niin lähellä, että sinne voi kävellä. Ja matkalla on hienoja rakennuksia.

 Stadiontorni oli upeasti valaistu Lux Helsinki-tapahtuman aikana.

Luntakin tuli vähän ennen kuin lähdin, jee!

Loppiaisena ehdin vielä tavata Inan ja Mariannan, käydä Stockmannilla ostamassa ruisleipää sekä viettää aikaa perheeni parissa. Kaksiviikkoinen lomani Suomessa oli aivan mahtava ja aika meni aivan liian nopeasti. Matka takaisin Australiaan oli tosi surullinen ja teki mieli huutaa koneen kapteenille että mitäpä jos kääntäisit koneen ympäri... Tuntui tosi rankalta vaihtaa Suomen raikas talvi-ilma Australian painostavaan helteeseen. Pari ensimmäistä päivää Australiassa menivät tuulettimen alla nukkuessa, mutta kolmantena päivänä jouduin menemään takaisin töihin, vaikka jetlag painoi vieläkin päälle. Nyt on helle onneksi hieman helpottanut ja alan muutenkin taas tottua Brisbanessa olemiseen.


Kiitos kaikille kavereille jotka ehtivät tavata minut ja tekivät lomastani aivan erityisen :) Odotan jo innolla seuraavaa kertaa. 

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vacker berättelse om jullovet :) Saknar dig Ammi! /Ina

Anonyymi kirjoitti...

Vad roligt att läsa. va dock ännu roligare att få spendera tid med dig, saknar dig redan. sköt om dig! kram mj

sandra kirjoitti...

Tiden kommer att gå jätte snabbt, o snart e du här igen!! I promise :)
O nästa gång nä du kommer så ha ja ren dela på mig o du har någo helt nytt att undra över! Kram!